Enkeleiden viestit ovat aina kannustavia ja positiivisia.
Vaikeissakin elämäntilanteissa ne auttavat sinua eteenpäin.
Kun kysyt enkeleiltä ohjausta, on hyvä ensin miettiä hetken aikaa kysymystä mitä heille esitetään.
Enkelit harvoin vastaavat kysymyksiimme sanoilla ”kyllä” tai ”ei”, sillä asiat eivät yleensä ole niin yksinkertaisia.
Enkelit usein selvittävätkin tilannetta hieman laajemmin.
Enkelit eivät myöskään ole ennustajia.
Tulkinta on pikemminkin lempeä ohjaus tulkittavista asioista.
Sillä sinulla itselläsihän on oma vapaa tahto luoda elämästäsi omannäköisesi unelmien elämä.
Tulkinta perustuu aina kyseiseen hetkeen ja sen kannalta tärkeisiin pohdintoihin, joita olet nyt käymässä läpi.
Enkelit auttavat meitä voimaantumaan ja löytämään luottamuksen omasta itsestämme.
Kun he tuovat meille ohjausta tähän hetkeen, he helpottavat meidän tietämme,
auttavat meitä luottamaan oman sydämemme ääneen ja palvelevat meitä näin hyvin korkeatasoisesti.
On kuitenkin meistä itsestämme kiinni, miten käytämme ohjeita ja miten olemme valmiita toimimaan niiden pohjalta.
Tulkintaa varten voit esittää muutaman kysymyksen enkeleille välitykselläni.
Kysymyksiä ei välttämättä tarvita, voidaan vain vastaanottaa viestiä mitä enkelit haluavat sinulle nyt kertoa.
Kirjallisen kanavoinnin hinta 50e